Kesän Basket Camp Lappeenrannan 10.6 - 13.6 teemana on tänä kesänä PLAY SMART or PLAY HARD.
Leirille otetaan 100 ensimmäistä ilmoittautunutta ja heistä tehdään 12 joukkuetta. Myös 1-1 pelaaminen saa tänä kesänä jälleen oman osuutensa.
Aamupäivisin harjoittelemme eri pelipaikkojen yhteistoimintaa ja iltaisin pelaamme. Sisällöistä esimerkkeinä mm. centterin IVP,sulkeminen ja levypallopeli, palloscreeni sekä puolustuspelin valinnat.
Lisäksi käymme jälleen läpi muutamia koordinaatio- ja taitotestejä, joissa pelaajat voivat suorittaa eri vaikeustasoja. Myös leirin sisäinen Mestariheittäjä - kilpailu ja pallonkäsittelylevelit kahdella ja kolmella pallolla haastavat sekä rehtorin että kaikki valmentajatkin mukaan harjoitteluun leirin Mestarin tittelistä.Ü.
Odotamme innolla tulevaa kesää . Tervetuloa jälleen mukaan uudet ja jo mukana olleet!
torstai 26. tammikuuta 2012
Kesän 2013 teemapäivät
Maanantaina MENOA JA MEININKIÄ
Koripallon siirtymiset
Nopean hyökkäyksen perustat
Kamppailutilanteet
Tiistaina TAITO&TUKI
Heittokisa ja Tekniikkaradat
Taitavan koripalloilijan vaatimukset
Tukiharjoitteet
Keskiviikkona KORIA KOHTI
Korille ajaminen
Leikkaukset ja niiden puolustaminen
Korinaluspelaajalle syöttäminen
Torstaina TAKTIIKKA
Pienpelit
Tilankäyttö
Koripallo taktisena lajina
Koripallon siirtymiset
Nopean hyökkäyksen perustat
Kamppailutilanteet
Tiistaina TAITO&TUKI
Heittokisa ja Tekniikkaradat
Taitavan koripalloilijan vaatimukset
Tukiharjoitteet
Keskiviikkona KORIA KOHTI
Korille ajaminen
Leikkaukset ja niiden puolustaminen
Korinaluspelaajalle syöttäminen
Torstaina TAKTIIKKA
Pienpelit
Tilankäyttö
Koripallo taktisena lajina
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
RYHMÄT:
Mikrotytöt(2004 ja nuoremmat)
Mikropojat(2004 ja nuoremmat)
Minitytöt (2002 ja 2003)Minipojat (2002 ja 2003)
C - tytöt (2000 - 2001)
C - pojat (2000 - 2001)
B- tytöt (1998 - 1999)
B- pojat (1998 - 1999)
Leirillä on mahdollisuus vaihtaa ryhmää tason mukaan ja/tai kavereiden mukaan.
HENKILÖKUNTA:
Coachin stuff:
Jukka Mantere 044 3661398 (Pro, National Team Coach)
Jukka Mantere 044 3661398 (Pro, National Team Coach)
Lassi Tuovi Valmentaja (Head Coach LrNMKY) (ke-to)
Elena Solojevyeva (Ass. Coach Catz, Pro Player)
Manager:
Mikko Lahtinen 0405901802
Isäntä/ Yövalvoja
Kimmo Pettinen 0504130260
Elena Solojevyeva (Ass. Coach Catz, Pro Player)
Aleksi Koskinen (U18 National team, point guard)
Manager:
Mikko Lahtinen 0405901802
Isäntä/ Yövalvoja
Kimmo Pettinen 0504130260